Niin, kuka on Sirja?
Sirja on vuonna 1986 syntynyt pienen kylän kasvatti. Jo ihan lapsesta asti on tuntunut siltä, että tulen eläinten kanssa hyvin toimeen, ehkä jopa paremmin kuin ihmisten kanssa. Olen perusluonteeltani höpöttelijä, mutta samalla tarvitsen rauhaa ja hiljaisuutta, sekä turvallisuuden tunnetta. Luottamusta ja välittämistä. Eläinten ja luonnon kanssa tunnen olevani kotona ja ne saavat rauhallisen olon. Jo ihan pienenä sain oman koiran, Dooriksen, josta tulikin 11 vuodeksi paras ystäväni ja perheen jäsen. Toisella luokalla opettaja soitteli koulusta äidille, että lapsesi kantaa kuolleita päästäisiä kouluun, siinä on oltava jotain vikaa. Tosiasiassahan löysin jäätyneet päästäiset koulumatkalla ja ajattelin niiden heräävän henkiin kunhan pääsisivät lämpimään ja saisivat herkkuruokaa. Opettajani ei ymmärtänyt tätä pelastusviettiäni ollenkaan. Päästäiset eivät heränneet henkiin ja jouduin niistä luopumaan, mutta se ei silti saanut mua hylkäämään eläinystäviäni.
Yläasteella hoidin jonkun aikaa hoitohevosta, joka oli todella pelottava ja järkyttävän iso ja villi tapaus. Hevoset ja suuret eläimet kiinnostivat kovastikin, mutta lähemmin en niihin päässyt tutustumaan jostain syystä. Nyt on ollut mahtava seurata koulussa lehmien ja sonnien elämää. 1000kg sonnia vieressä on aika kunnioitusta herättävä otus.
Kun muutin pois kotoa, vanha ystäväni Dooris, oli jo jouduttu lähettämään rajan toiselle puolelle. Halusin hirveästi lemmikkejä, mutta pienet asuntoni eivät oikein olleet ihanteellisiä ison lemmikkilauman kasvatukseen. Pelle (hirvikoiran ja lapinkoiran sekoitus) tuli ihan pentuna meidän taloon vuonna 2010. Hirvikoiran itsepäinen, mutta niin kovin kiltti luonne tulee esiin jokapäiväisessä elämässä. Ihana koira, jonka kanssa olen jo monen vuoden ajan jaksanut ilot ja murheet. Vuonna 2012 keväällä Pelle sai kaverikseen 3-vuotiaan saksanpaimenkoira Ewan. Alku oli hieman hankalaa ja ison aikuisen kodinvaihtajakoiran liittäminen laumaan toi omia haasteitaan. Nyt lauma on kuitenkin mallillaan ja Ewa on löytänyt oman paikkansa talossa. Pelle ja Ewa on erottamaton vahtikaksikko, josta en luopuisi mistään hinnasta.
Millaista on tämän perheen arki?
Kouluun lähteminen muutti osa-aikaisen baarityöntekijän arkea heti kerralla. Baaritöihin tottuneena työajat vaihtelivat aamusta iltaan ja viikonloppuihin. Totuin siihen, että kun muut juhlistivat viikonloppujaan, mä varauduin kiireiseen työputkeen. Työajat vaihtelivat klo 08.00 ja klo 02.00 välillä. Kouluun lähtiessä, baarikuteet vaihtuivat työhaalareihin ja turvasaappaisiin. Myös kerran kuussa tuleva jonkinlainen palkka muuttuu kelan opintotukiin kunhan vain saan päätökset. Niitä on jo odoteltu pari kuukautta ja rahat alkaa olla loppu. Eli perus opiskelijan arkea, KELAsta tulee pahin ja samalla paras ystäväsi. Tähänkään tukibyrokratiaan ei ilmeisesti ole edelleenkään saatu mitään parempaa järjestelyä kuin että opiskelijat muutenkin köyhinä odottavat päätöksiä ja tukiansa, ottavat lainoja kun samaan aikaan työttömät ovat kotona ja nostavat paljon enemmän ilmaista rahaa kuukaudessa., jota ei tarvitse maksaa takaisin, toisin kuin opintolainaa. No tästä voisin paahtaa enemmänkin, mutta yritetään nyt pysyä aiheessa edes vähän aikaa. Pointti oli se, että arki muuttui tässäkin suhteessa, huoli siitä kuinka tulen toimeen pienen pienillä tuilla koko opiskelun ajan, jyskyttää takaraivossa päivittäin.
Lenkkeilyyn ei silti tarvita rahaa, ja arki pyörii köyhänäkin. Arkiaamulla ensimmäisenä on ohjelmassa koirien lenkitys. Yritän mahdollisuuksien mukaan tehdä suht pitkän hihnalenkin, jotta koirien olisi hyvä ja rauhallinen olla päivä kotona. Aamupalan jälkeen mars koululle kutosen bussilla. Koulussa opiskellaan joko käytäntöä tai teoriaa, välissä herkutellaan opiskelijaravintola Kapustan ruuillaa ja opiskellaan taas vähän lisää. Koulupäivän jälkeen koirat lenkille ja ruokaa. Yleensä vien koirat kerran päivässä juoksemaan metsään noin tunnin lenkin, jotta suurin energiamäärä olisi purettu pois, silloin koulutuskin on helpompaa ja koirat vastaanottavaisempia.
Kun koirilla on hyvä olla, lenkit ja ruoat on hoidettu, on ilta aikaa tehdä omia asioita. Yleensä läksyjä tai vaan rentoutumista ja oleskelua. Hyvää ruokaa ja saunaa, muuta en arki-iltaan tarvitse.
Viikonloput ovat vapaita, mikä on outoa baarityöntekijälle. Viikonloppuisin kesällä mennään mökille jossa koirat saavat vapaasti liikkua metsässä ja uida järvessä. Keskellä metsää, pieni mökin tönö kummasti karkoittaa viikon aikana kerääntyneen stressin ja murheet. Talvisin viikonloput menevät luultavasti pitkiä lenkkejä tehdessä ja elokuvia katsellessa, hyviä keikkoja kiertäessä ja kavereita moikkaillessa.
Miksi Jämsästä Herwoodiin?
Jämsä oli ihana paikka asua ja kaipaan sinne pävittäin. Kaipaan niitä muutamaa ihanaa ystävää, jotka sinne jäivät. Ja kaipaan pikkuakaupungin turvallista ja hiljaista iltalenkkiä, ja lähikauppaa, jossa kauppias tietää jo, että mitä oot tullut hakemaan. Kaipaan sitä pikku kuppilaa jossa karaoke-emäntä tietää mitä aiot laulaa ja kuinka huonosti, ja silti se päästää sut laulamaan. Kaipaan niitä metsiä joissa ei kulje muita ihmisä, joissa saa itse tehdä omat polut.Kaipaan tähtitaivasta ja omia vanhempiani. Kaipaan koko pikkukaupungin fiilistä, niin niitä hyviä kuin huonojakin puolia. Mutta miksi lähdin sieltä Tampereelle? Jämsän koulutustarjonta ja työmarkkinat eivät tarjonneet yhtikäs mitään. Ahlmanilla oli juuri sellainen koulutusohjelma joka sopisi näihin haaveisiin. Samalla puolisoni sai koulupaikan Tampereen amk:lta, joten lähtö suurelle kylälle oli selvä. Sopeutuminen Tampereelle ei ole käynyt ihan hetkessä enkä usko, että kokonaan tänne sopeudunkaan. Jos koulun jälkeen työt löytyvät joltain pieneltä paikkakunnalta, olen kyllä valmis muuttamaan pois. Tampere on kaupunkina kiva ja jokseenkin tuttu, mutta haluaisin itse elää pienellä paikkakunnalla, jossa muutama kymmenen tuhatta ihmistä korkeintaan. Hervanta on asfalttiviidakko täynnä ihmisiä ja kerrostaloja, ja siinä on vähän liiikaa sulateltavaa maalaislikalle. Silti, yritän ajatella, että muutaman vuoden jälkeen kun valmistun, olen vapaa lähtemään juuri sinne minne haluan ja tekemään juuri niitä töitä mitä haluan.
