torstai, 13. marraskuu 2014

Vetotreeniä ja aktivointilelun testaamista: Everlasting treat Fireplug

Tänään pidin Ewalle vetotreeniä. Lenkki 4-5km ja Ewalla oli lupa vetää koko matka eli juosten mentiin. Pellellä, eli kippurahännällä ei ole minkäänlaisia vetohaluja, joten se juoksee vaan lähinnä mun rinnalla. Oon opettanut Ewalle käskyn vedä jolloin se saa vetää niin paljon kuin haluaa. Ja kun sanon että hidasta, se tarkoittaa että nyt hölkkäillään mun tahtiin eikä vedetä.  Mulla on kahdet valjaat millä vedätän Ewaa. On husky-valjaat jolloin veto täytyy tapahtua koko ajan tai sitten perus rukka-valjaat joita voi käyttää myös muuten lenkkeillessä ja vierellä hölkätessä. Husky-valjaat on huonot esim pyöräillessä ellei koira kulje koko aikaa edellä, muuten valjaat "ryttääntyvät" ja kiinnikekohta ei ole oikeassa paikassa.

ewavaljaat.jpg

Husky-valjaat. Näillä vedätän esim juoksutreeniä, hiihtoa, pulkkaa, ihan mitä vaan. Vetopiste tulee hännän yläpuolelle ja koiran on kuljettava koko ajan edessä, muuten valjaat eivät ole oikeassa asennossa ja oikealla paikalla.

valjaat2.jpg

Perus rukka-valjaat. Näillä on hyvä pienempää vetotreeniä tai ihan muunlaista lenkkeilyä kun ei vedetä, esim hitaasti hölkätessä tai pyöräillessä jolloin koira kulkee rinnalla. Suurempiin vetotreeneihin käytän huskyvaljaita. 

 

Vetotreeni meni tosi kivasti, oma kunto vaan meinas loppua. Juoksulenkin jälkeen vein koirat vielä palkinnoksi koirapuistoon tutustumaan pariin uuteen kaveriin.

Lenkin jälkeen päätin kokeilla uutta Everlastin Fireball-aktivointilelua. Noi lelut on melko kalliita mutta nyt oli tarjouksessa -20% joten raaskin ostaa. Ewalle L-koko ja Pellelle M-koko. Pellellä entuudestaan olikin jo mutta oon unohtanut ne kaapin perälle. Facebookissa joku hihkui että oma sakemanni jaksoi 3h herkutella lelulla. meillä Pellen aika oli 3min ja Ewalla kun oli 2herkkumokkeloa, aika oli 8min. Mutta lelut muuten on kestäviä, ja aion kokeilla myös nappuloilla näitä taas.  Alla videomatskua meidän lelun testaustouhuista :)

https://www.facebook.com/video.php?v=10152842057549509&l=5611246508663980468

fireplug.jpg

keskiviikko, 5. marraskuu 2014

Keskiviikkotreenailua ja koirien aktivointia! Videobloggailua taas

Sain tänään käsiini hevosen kuivattua lihaa ja aattelin että koska omat koirat ei ikinä oo semmosta herkkua saanut, niin hyödynnän sitä ja teen niillä etsimistreenin.En tosiaan käy omien koirien kanssa minkään järjestön koulutuksissa tai treeneissä, koska Ewa jollain tasolla on menneisyytensä vuoksi "ongelmakoira" ja näitä ei oteta mielellään, minnekään. Siitä innostuneena tavoitteena onkin siis joskus perustaa ongelmakoirakeskus, jossa on hoitola ja koulutukset ongelmakoirille ja omistajille. "ongelmakoira"-sanasta voisin keskustella vaikka kuinka kauan, mutta jätetään se toiseen kertaan. Kun Ewa meille tuli, kävin sen kanssa tokoilemassa mutta en oikein ollut kouluttajan kanssa aina samaa mieltä koulutustavoista ja siitä mikä sopii Ewalle ja huomasin Ewan kiinnostuksenkin lopahtavan tämän kouluttajan palkkioihin joten päätettiin jatkaa ihan keskenämme, ja hyvin pärjätään. Mutta aiheena siis koiran aktivointi ihan amatöörimielessä! Maailma on rajana kuinka voi aktivoida omaa koiraa ilman erityisiä koulutuksia. Tänään kuvasin tämmösen pienen pätkän. Istutin koirat siis kentän toiseen päähän ja menin heittelemään herkkupalat maahan hakkeen sekaan ja kun annoin koirille käskyn vapaa, ne saivat etsiä herkut ja käyttää hajuaistiaan ja samalla saivat mielen aktivointia ja raikasta ulkoilmaa. Oon tehnyt paljon namin etsintää metsässä tai pellolla, joskus ihan perus herkkuja ja jos on vaikeampi maasto, niin jotain todella haisevia maukkaita helpommin löytyviä herkkuja. Joskus teen myös metsässä ihmisetsintää eli koirat saavat etsiä mut tai jonkun muun ihmisen käskystä samalla periaatteella. Katsotaan mitä seuraavalla kerralla keksin :) Nyt kun on treenit tehty ja peuhattu taas ulkoilmassa niin on hyvä käydä päikkäreille. Väsynyt mutta onnellinen.

narunveto.jpgepsumukku.jpg

 

Linkki meidän treeneihin :)

https://www.facebook.com/video.php?v=10152826137179509&l=6498290477672118180

tiistai, 4. marraskuu 2014

TOP ohi ja maaseutuyrittämisen jakso edessä

Työssäoppimisjakso on nyt ohi.Tuli hyvät arvostelut, täydet pojot kaikista osa-alueista :) Jä kyllä hyvä mieli näistä 4 viikosta mitä koulun opetustilalla olin. Mahtavaa! Sain palautetta hyvästä tutor-toiminnasta ja vielä mahdollisuuden mennä joskus lomittamaan ihan palkallisena koulun tilalle.

arviointi.jpglellu.jpg

Enimmäkseen hoidin vuohet, lampaat, kanat ja pieneläimet ja näitä kaikkia tulee kyllä ikävä. Kuvassa on vuohien ruoka- ja  lypsyhetki ja pikkuinen Lellu-kili on taas livahtanut aitojen raosta katsomaan kun äiskää lyosetään. Vuohet on ihania :)

Viimeisellä viikolla tuli täysin uutena asiana antibiootin pistäminen eläimeen. En ennen ole lääkettä pistämällä laittanut, ja ehkä kaikista asioista tätä jännitin eniten että koska se tulee vastaan. Nyt se sitten tuli ja jännitin sitä ihan turhaan, kaikki meni  hienosti. Yhdellä lehmistä oli vaikea poikiminen ja se kärsi energiavajeesta ja ilmeisesti ketoosista sekä kalkin puutteesta, joten sille annettiin antibioottia. Antibiootti jakaa mielipiteitä ja on kakspiippuinen juttu. Omat tiedot ei riitä vielä antmaan kunnon pätemispläjäystä siitä mutta olen ymmärtänyt että jotkut tilat eivät lääkitse sairaita eläimiään koska lääkittyä lihaa tai maitoa ei saa myydä, eli se tekee loven tuloihin. Myös luomutiloista kuulee tätä, sillä luomutiloilla varoaika eli antibiioottilääkityksen jälkeinen aika että maito tai liha on puhdasta, on vielä pidempi kuin tavallisilla tiloilla. Järkyttävää. Luulisi, että pidemmällä aikavälillä lääkintä olisi aina kannattavaa sillä sairas eläin ei kauaa jaksa ja maitomäärä vähenee kipuillessa. Esim koululla olen huomannut joidenkin lehmien maitomäärässä hurjan romahduksen koska jalat ovat kipuilleet niin pahasti vaikka niitä onkin yritetty hoitaa. Aina vaan hoito ei tehoa. Mutta se että ei ees yritä, on todella surullista ja väärin. Enkä usko että pidemmällä aikavälillä siitä oikeesti on hyötyä missään suhteessa.

piikki.jpg

Nyt kun koulu alkoi taas ihan tavallisena "kulutetaan penkkejä"-jaksolla, aiheena on melko raskas vaikkakin erittäin mielenkiintoinen aihe: maaseutuyrittäminen. Eli verotukset ja EU-tuet ja kaikki mahdolliset siiihen kuuluvat käydään nyt läpi. Ja oon kyllä niin pihalla tässä että huhhuh. Aivan ihana on nähdä taas koko luokkaa ja palata "helppoon" kouluarkeen jolloion aikaisintaan herätään puoli sesikalta eli aamuneljän herätyksen on nyt vähäksi aikaa ohi. Teen kyllä töitä Reinin gtilalla aina silloin tällöin, ettei aamutuskailu vaan unohdu :)

Haaveena itellä on oma kotieläinpiha ja -hoitola, joten nyt olisi kovin tärkeää opiskella nämä asiat ja tämä jakso erityisen hyvin, että joskus sitten osaan tukiasiat ja verot hoitaa niinkuin pitää. Jaksoon kuuluu mm. tuotantosuunnitelma jollekin tilalle, eli selvitän ja lasken nämä asiat tilaa varten, eli mitä tukia tila voi hakea, viljelysuunnitelmat, riskianalyysit yms yms yms. Tää jakso tulee vaatimaan monta monta kiloa irtokarkkeja ja tietokoneen ääressä vietettyjä tunteja. Wish me luck.

kirja.jpg

maanantai, 27. lokakuu 2014

Videobloggaamista

https://www.facebook.com/video.php?v=10152806301479509&l=6500230297721179316

Aattelin kokeilla videobloggaamista. aiheena eläintenhoidon eettisyys ja kerron vähän mitä oon viime viikot puuhannut.

pepeto-normal.jpg

tiistai, 7. lokakuu 2014

TOP-paikka-Ei jatkoon.

Neljän viikon jälkeen päätin sitten vaihtaa paikkaa. Pääsin koulun tilalle takaisin ja Ilola saa nyt jäädä. Sain hyvät arvostelut, mikä lämmittää kyllä mieltä, mutta silti harmittaa, etten saanut minkäänlaista opetusta enkä kehittynyt juuri ollenkaan koko neljän viikon aikana. Jonkun verran tuli uutta tietoa hevosten hoidosta ja kengittämisestä ja onneksi sain tutustua muutamaan aivan ihanaan työkaveriin ja niihin eläimiin, joiota tulee kova ikävä. Menen ihan mielelläni takaisin koulun tilalle, tuttuihin töihin ja ykkösten avuksi. Nyt jo mietin kovasti seuraavia työssäoppimispaikkoja joihin haluan mennä ja nyt haluan valita ne tarkkaan.

arvosanat-normal.jpgpipsa-normal.jpg

hepo-normal.jpg     kengitt%C3%A4j%C3%A4-normal.jpg

 

 

Nyt alkaa olla viimeiset hetket aloittaa opinnäyte eli ns. lopputyö. Ajatuksia on vaikka mitä mutta en tiedä mistä aloittaa tai mikä olisi järkevintä. Eniten kiinnostaisi jokin koirapuolen työ, mutta niitä on ilmeisesti kaikilla muillakin joten ehkä keksin jotain muuta!

  • Henkilötiedot

    Nimi: Sirja
    Syntynyt: 1986
    Kotoisin: Kuorevedeltä Hallista
    Lemmikit: 2 koiraa, Pelle ja Ewa
    Tällä hetkellä: opiskelee eläintenhoitajaksi ja ihmettelee maailman menoa

  • Pelle ja Ewa